lauantai 25. helmikuuta 2012

Glitterkärkiä ja ruusuja

Tuleete näkemään kynnet, joissa ensimmäistä kertaa elämässäni käytin glitteriä. Kyllä, oikein kuulitte: ensimmäistä kertaa. Glitterpurkki on kyllä tuolla laatikossa pyörinyt jo jonkin aikaa (toissa joulusta lähtien). Silloin sain lahjaksi äidiltäni Cesarsshopin paketin, johon glitter kuului. En vain ole saanut kokeiltua aikaisemmin. Hupsis.



Yllätyin positiivisesti ensinnäkin siitä, että glitter ei ollutkaan niin vaikeaa käyttää kuin kuvittelin ja toiseksi siitä, miten hyvät kynsistä lopulta tuli. Ihastuin glitteriin sen verran, että pitää varmaan kohta tehdä glitterpainoitteinen eBay-tilaus.


Käytetyt:
- alus- ja päällyslakka
- La Femme Beauty - Mysterious
- Irtoglitter
- Tarrat

Mitä pidätte kynsistä? Entä käytättekö irtoglitteriä?

lauantai 18. helmikuuta 2012

Kukkaisen hopeista rokkia & metallia

Anteeksi pieni suunnittelematon postaustauko, mutta tässä on viime aikoina ollut kaikkea puuhaa, kuten YO-kuuntelut, -kirjoitukset ja penkkarit, joten ei ole ollut pahemmin aikaa päivitellä. Kynsiä olen kyllä tehnyt ja niitä onkin muutamat odottamassa esittelyä, mutta tänään esittelen vain yhdet :)

 
Käytetyt:
- alus- ja päällyslakka
- Rimmel - Rock the metal
- kukkafimoja
- koristeteippiä
- strasseja


Pidin aika paljon näistä kynsistä. Huono puoli näissä vain oli, että nuo koristeteipit alkoivat nopeasti repsottaa, kuten kuvistakin näkee. Hieman myös arvelutti, onko näissä kuitenkin liikaa erilaisia koristeluja.

Ystävänpäivä meni minun kohdallani ohi, koska oli tuota kaikkea muuta, joten erillisiä ystävänpäiväkynsiä ette näe. :/
Mitä pidätte kynsistä?
Oliko jollain muullakin penkkareita ym. tällä viikolla?

lauantai 4. helmikuuta 2012

Kolme kertaa ChG

Tällä viikolla saapuivat USAsta tilaamani lakat ja aion nyt esitellä ne.

Ryhmäkuva
Huonosti näkyvät nimet
(Peräti..) kolme China Glazen lakkaa: Adore, Awaken ja Dorothy Who?


 Adore (nro 40 kiekossa) on tumma turkoosi tai ehkä sittenkin sininen(?) metallimainen lakka. Tämä on aika saman sävyinen nro 21 kanssa, joka on Golden Rose 165. Hieman eri värinen kuitenkin.
(Kuvien järjestys kaikissa: lakka, kiekko lampun alla, kiekko epäsuora auringonvalo)

          

Awaken (nro 61) kuuluu samaan kokoelmaan, nimeltään Romantique , Adoren kanssa. Myös metallinen, mutta tummanharmaa.
              
Dorothy Who? (nro 14) on sitten glitterlakka, millaisia en omistanut kuin yhden aikaisemmin. Tämä on niin ihana<3 The Wizard of Ooh Ahz on kokoelma, josta tämä on.

Sellaista tällä kertaa. Ja nyt minä palaan ompelemaan penkkariasuani.

Onko teillä kyseisiä lakkoja?

perjantai 3. helmikuuta 2012

Sonnelan arvonta!

Ei mulla nyt muuta, kuin käykääpäs osallistumassa Sonnelan 1000 Blogger-lukijan arvontaan :D

Anteeksi tällainen lyhyt tylsä postaus :) ,mutta tilaamani lakat saapuivat eilen, joten laitan viikonloppuna niistä kunnon postauksen.

Haluaisitteko muuten, että esittelisin kynsikiekkoni? Ja niiden sisällön (vai miksi sitä kutsutaan)?