lauantai 10. maaliskuuta 2012

Blue Franken(stein)

Käsi ylös jokainen, joka tietää mitä Franken tarkoittaa. Hyvä. Ensimmäisenä tästä tulee mieleen Frankenstein (joka on sen hirviön luoja, ei itse hirviö, iha vain tiedoksi). Kynsimaailmassa Frankenhan tarkoittaa itse sekoitettua kynsilakkasavyä. Ohjeita ja väriyhdistelmiä löytyy paljon ympäri nettiä, joten en listaa nyt niitä. Esittelen teille nyt oman versioni, joka on tehty yhdistelemällä kynsilakkajämiä keskenään.



Tein lakan Mavalan lakkapulloon, joka oli lähes tyhjä. Käytin pohjavärinä juuri tuota Aqua Blueta ja lisäsin siihen valkoisen lakkapullon jämät (jonka nimen olen valitettavasti unohtunut). Sitten lisäsin vähän tummansinistä ja tällaista syntyi:


Lakka on kiekossa nro 13. Oikein kaunis sininen, jollainen minulta puuttui. Lakka on vain hieman jähmeää, kuten lakanloput yleensä tuppaavat olemaan.


Hämmästyin tässä eräs päivä, kun äitini esitteli ostoksiaan. Hän oli ostanut lasiviilan! Aikaisemmin hän on käyttänyt metalliviilaa, mutta valitukseni metalliviiloista taisi vaikuttaa viimein :)


Harrastatteko omien kynsilakkasävyjen tekoa?