Tässä olisi sitten Halloween-kynnet tältä viikolta. Vähän myöhässä postaus, kun ottaa huomioon, että halloweenista on kohta viikko... Olin jo aikoja sitten päättänyt tehdä Painajainen ennen joulua -lakkaukset Halloweeniksi, joten aikomus toteutettu! :D
Käytetyt tarvikkeet:
- alus- ja päällyslakka
- Wild & Crazy - Twilight
- Kiss Nail Art - musta
- Models Own - Orange Sorbet
Kerrottakoon tässä samalla, että Painajainen ennen joulua on yksi lempielokuvistani, ellei jopa paras kaikista. Se vain on jostain syystä ihana :) Ja muutenkin pidän Tim Burtonin elokuvista paljon.
Ja palataksemme kynsiin, en ole niin hirveän tyytyväinen toteutukseen, koska kuvittelin ne mielessäni paljon hienommiksi kuin niistä lopulta tuli. Mutta tulipahan viimein tehtyä :D
Oletteko katsoneet Painajainen ennen joulua -elokuvan?
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
This is Halloween!
Tunnisteet:
Halloween,
Keltainen,
Kiss Nail Art,
Kynnet,
Käsinmaalattu,
Musta,
Wild and Crazy
perjantai 4. marraskuuta 2011
Fimotuksia
Postilaatikosta putkahti viime ja tällä viikolla pari pakettia.
Ensimmäinen paketti tuli perjantaina Hong Kongista.
Hyrrällinen hedelmäfimoja, jotka kiusaavat minua menemällä koko ajan sekaisin :P Mutta onpahan nyt fimoja viimeinkin. Noita pitäisi olla n.2400 kpl (jos oikein muistan).
Toinen paketti liittyi myös fimoihin ja tuli tiistaina ja ihan Suomesta.
Fimoleikkuri, vaikka mulla ei olekaan vielä fimotankoja, joita leikata, mutta kun halvalla sai :D
Itse pidän enemmän noista hedelmäfimoista kuin kukkafimoista olisin pitänyt, mutta kyllä minä niitä kukkiakin joskus hankin :)
Millaisista fimoista te pidätte?
Ensimmäinen paketti tuli perjantaina Hong Kongista.
Hyrrällinen hedelmäfimoja, jotka kiusaavat minua menemällä koko ajan sekaisin :P Mutta onpahan nyt fimoja viimeinkin. Noita pitäisi olla n.2400 kpl (jos oikein muistan).
Toinen paketti liittyi myös fimoihin ja tuli tiistaina ja ihan Suomesta.
Fimoleikkuri, vaikka mulla ei olekaan vielä fimotankoja, joita leikata, mutta kun halvalla sai :D
Itse pidän enemmän noista hedelmäfimoista kuin kukkafimoista olisin pitänyt, mutta kyllä minä niitä kukkiakin joskus hankin :)
Millaisista fimoista te pidätte?
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Vaan kuinkas sitten kävikään?
Tänään ajattelin kertoa teille eräästä lakasta, joka on pyörinyt mielessäni siitä lähtien kun sen ensi kertaa näin. Yli vuoden ainakin. Aina Kicksissä käydessäni kävin tapaamassa tätä ihanuutta, koska siellä se asusti. Mutta voih, sen hinta tuntui liian kalliilta yhdelle kynsilakalle, joten en voinut kotiuttaa sitä itselleni. Netistäkään en voinut sitä tilata, koska olin alaikäinen ja äitini ei halunnut tilata sitä. Mutta sitten päätin, että kahdeksannentoista syntymäpäiväni kunniaksi ostan sen. Onneksi juuri silloin oli tullut Kicksiltä alennuskuponki, joten hinta oli hieman alkuperäistä halvempi.
Puhun siis Make Up Storen hologrammilakasta Gretasta. En sitten kuitenkaan hankkinut tätä netistä vaan ihan Kicksistä, vaikka hinta kirpaisikin hieman (14,90€ ilman alennuskuponkia). Tuntui juhlallisemmalta hankkia se kaupasta, kun tuotteen sai heti käteensä eikä tarvinnut odotella. En ole vielä kokeillut tätä kynsiini, mutta sitä riemunpäivää on hyvä odottaa. Eli synttärini olivat nyt syksyllä ja mielestäni oli korkea aika hankkia tämä. Valitettavasti minulla ei nyt ole kuin yksi kuva tästä lakasta, mutta odottakaas kun pääsen kokeilemaan tätä! Ei muuta tänään :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




