keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Vaan kuinkas sitten kävikään?

Tänään ajattelin kertoa teille eräästä lakasta, joka on pyörinyt mielessäni siitä lähtien kun sen ensi kertaa näin. Yli vuoden ainakin. Aina Kicksissä käydessäni kävin tapaamassa tätä ihanuutta, koska siellä se asusti. Mutta voih, sen hinta tuntui liian kalliilta yhdelle kynsilakalle, joten en voinut kotiuttaa sitä itselleni. Netistäkään en voinut sitä tilata, koska olin alaikäinen ja äitini ei halunnut tilata sitä. Mutta sitten päätin, että kahdeksannentoista syntymäpäiväni kunniaksi ostan sen. Onneksi juuri silloin oli tullut Kicksiltä alennuskuponki, joten hinta oli hieman alkuperäistä halvempi.


Puhun siis Make Up Storen hologrammilakasta Gretasta. En sitten kuitenkaan hankkinut tätä netistä vaan ihan Kicksistä, vaikka hinta kirpaisikin hieman (14,90€ ilman alennuskuponkia). Tuntui juhlallisemmalta hankkia se kaupasta, kun tuotteen sai heti käteensä eikä tarvinnut odotella. En ole vielä kokeillut tätä kynsiini, mutta sitä riemunpäivää on hyvä odottaa. Eli synttärini olivat nyt syksyllä ja mielestäni oli korkea aika hankkia tämä. Valitettavasti minulla ei nyt ole kuin yksi kuva tästä lakasta, mutta odottakaas kun pääsen kokeilemaan tätä! Ei muuta tänään :D

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Nyt vaan odotellaan miltä tämä näyttää kynsillä ;) Ihana saada jotain mitä on pitkään katsellut <3

Zerathy kirjoitti...

Maiju: Niinpä! :D Se on ihana tunne, kun saa jotain, jota on kauan halunnut.

Iisa kirjoitti...

mulla oli melkein sama kokemus ja juuri samasta lakasta! kyseinen lakka on valtavan ihana, ja onnittelenkin onnistuneesta ostoksesta ^^

Zerathy kirjoitti...

Iisa: Kiitos :D Omia kokemuksiani odotellessa